Kun aivan tavalliset kissat päätyvät tänne Kissojen Maailmaan, ne saavat erityisiä taitoja. Yksi kissa voi saada yksi tai kaksi erityistaitoa tai taikavoimaa, mutta roolipelin edetessä se voi löytää kolmannenkin.

Kun luot hahmoa, tarkista täältä mitä taitoja on ja mitkä niistä on vielä vapaana.

Huom. Joidenkin taitojen kohdalle on merkitty tähti (*). Yhdellä hahmolla voi olla vain yksi tähdellä merkitty taito, mutta sen lisäksi sillä voi olla "tavallisia" taitoja. 

Esim. sallittuja yhdistelmiä:

yksi tavallinen taito

Kaksi tavallista taitoa

Yksi tähdellä merkitty taito

Yksi tähdellä  merkitty taito ja yksi tavallinen.

-----------

EI siis KAHTA tähdellä merkittyä taitoa.

Ja *-merkittyjä taitoja on vain yksi, muita voi olla useammallakin.

----------

Taidot:

* Näkymättömyys (Hahmo voi halutessaan muuttaa itsensä täysin näkymättömäksi, mutta vain minuutiksi tai pariksi kerrallaan) varattu

 *Lentotaito (Hahmolla on siivet, joilla se voi lentää suunnilleen yhtä nopeasti kuin tavallinen lintu. Se voi kuitenkin lentää korkeintaan pari minuuttia kerrallaan, sillä lentäminen vaatii paljon voimia.) varattu

*Tulenhallinta (Hahmo voi halutessaan luoda pienen tulipallon, joka toimii esim. aseena taisteluissa tai valonlähteenä, tai sytyttää puun tai muun palavan materiaalin tuleen. Se kuitenkin vaatii paljon voimia, ja hahmo voi tehdä kerrallaan vain 1-5 tulipalloa/liekkiä (jos enemmän, tulipallojen luomisen välissä hahmon pitää levätä). varattu

 *Ajanhallinta (Hahmo voi hetkeksi saada ajan hidastumaan, kun se itse liikkuu normaalisti. Tämä näyttää muista kissoista siltä että taidon hallitseva kissa liikkuisi muita nopeammin. Hyödyllinen taistelussa. Hahmo voi kuitenkin hidastaa aikaa vain noin kolmeksi minuutiksi kerrallaan ja sen on levättävä kunnolla sen jälkeen.) varattu

* Energiapurkaus (Hahmo voi vapauttaa energiapurkauksen, joka iskee muita kissoja päin ja vahingoittaa niitä. Tämän voi tehdä vain neljä kertaa peräkkäin lyhyen ajan sisällä ja sen jälkeen hahmon on levättävä.)varattu

* Parantaminen (Hahmo pystyy parantamaan muiden kissojen haavoja, luunmurtumia ym. melko lieviä vammoja koskettamalla vahingoittunutta. Tämä taito ei toimi hyvin vakaviin/kuolemaan johtaviin vammoihin, haavoihin tai luunmurtumiin, tai vanhoihin arpiin. Tämä väsyttää hahmon helposti, joten sen on levättävä välillä.)  varattu

* Ennustus (Hahmo pystyy ennustamaan toiselle kissalle tämän tulevaisuuden koskettamalla häntä, mutta ennustaja voi nähdä vain lyhyitä välähdyksiä toisen tulevaisuudesta. Se toimii vain kolme kertaa peräkkäin lyhyen ajan sisällä, sillä ennustaminen on uuvuttavaa. Hahmo ei voi ennustaa omaa tulevaisuuttaan.) 1 vapaana

*Suojakenttä (Hahmo voi luoda itselleen suojakentän n. neljäksi minuutiksi, jonka jälkeen sen on levättävä. Toiset hahmot eivät voi tulla kilven läpi, jos kilven luonut kissa ei sitä salli. Hahmo voi suojata kilvellä vain itseään. Kun hahmo käyttää kilpeä, kukaan ei voi tulla sen läpi. Kilven luonut hahmo EI voi esimerkiksi valita toista hahmoa, joka pääsee kilven läpi vaikka muut jäävät ulkopuolelle.) varattu

 

Jäljestys (Hahmolla on normaalia parempi hajuaisti, joten se on hyvä jäljittämään saalista, muita kissoja ja esineitä.) 1 vapaana

Nopeus (Hahmo on hieman tavallisia kissoja nopeampi, se juoksee noin kaksi kertaa nopeammin kuin peruskissa) 1 vapaana

Voimahyppy (Hahmo voi hypätä normaalia korkeammalle, noin kolmen metrin korkeuteen, kun muut kissat hyppäävät kaksi metriä.) kummatkin varattu